This site is no longer being updated. Please visit at the Tampere University's new Student's Guide.

Matkakertomus:

Radboud University Nijmegen, Nijmegen, 01.09.2017 – 31.01.2018

Maa: Alankomaat
Kaupunki: Nijmegen
Yliopisto: Radboud University Nijmegen
Vaihtoaika: 01.09.2017 – 31.01.2018
Vaihto-ohjelma: Erasmus
Lähettävä yksikkö: Yhteiskuntatieteiden tiedek.

Suoritin Erasmus-vaihtoni Radboud Universityssä Alankomaiden Nijmegenissä. Vaihtoni sijoittui vuoden 2017 syyslukukaudelle. Saatuani vahvistuksen siitä, että vaihtohakemukseni oli hyväksytty, kaikki sujui luontevasti – kohdeyliopiston viestintä oli selkeätä eikä vaadittujen dokumenttien hakemisessa ja palauttamisessa mennyt kauaa. Radboud Universityn englanninkieliset sivut olivat helppokäyttöiset ja informatiiviset, ja vaikka psykologian englanninkielisistä kursseista ei ollut varsinaisesti runsaudenpulaa, ei niiden sisältöjä joutunut missään vaiheessa arvuuttelemaan. Yliopiston sivuilla oli oma ulkomaalaisille opiskelijoille oma osionsa, jossa selostettiin maassa opiskeluun ja oleiluun liittyviä käytäntöjä. Muun muassa lääkäriin hakeutumiseen ja asunnonhakuun yliopiston yhteistyösäätiöltä oli oma ohjeistuksensa, ja jo lähtökohtaisesti sain sellaisen vaikutelman, että ulkomaisista opiskelijoista pidettäisiin huolta. Asunnonhankinta onnistui järjestelmän kautta sutjakasti: saapuville opiskelijoille tarjottiin mahdollisuus valita yliopiston tunnuksilla suoraan vapaana olevista asunnoista, eikä asunnon myöntämistä tarvinnut jännittää. Vaihtokohteen sijainti Euroopan Unionin sisällä helpotti matkaan lähtöä huimasti, enkä joutunut pohtimaan erikseen esimerkiksi sairausvakuutuksen hankkimista tai puhelinliittymän vaihtoa. Pankkikorttini toimi Alankomaissa vaihtelevasti, mutta käteistä sai nostettua tarpeeksi monessa paikassa, ettei siitä lopulta ollut juuri haittaa.

Huolenpito saapuvista opiskelijoista jatkui saapumiseni jälkeen: paikallisista opiskelijoista koostuva tuutoriporukka oli vastassa jo Amsterdamin Schipholin lentokentällä opastamassa saapuvia vaihtareita oikeaan pitkänmatkanjunaan. Kohdekaupungissa taas valmiiksi odottavat tilausbussit veivät matkalaiset ensin yliopistolle ilmoittautumaan, ja lopulta opiskelija-asuntokomplekseissa asuvat kotiinsa illaksi. Orientaatioviikolla tuutorit veivät meidät tutustumaan yliopiston tiloihin ja (pinnallisesti) kaupungin kulttuuri- ja yöelämätarjontaan; vaikka sekä yliopistokampus että itse kaupunki olivat suurempia, kuin mihin olin Tampereella tottunut, olivat molemmat vielä kokonsa puolesta helposti haltuun otettavia ja lähestyttäviä, enkä ensimmäisen viikon jälkeen eksynyt oikeastaan ollenkaan, vaikka kuljin pääosin pyörällä. Kaupunkina Nijmegen on juuri niin kaunis ja tunnelmallinen kuin maan vanhimpiin kuuluvilta sopi odottaa, ja miellyttävän eloisa huolimatta siitä, ettei ole mikään metropoli Keski-Euroopan mittapuulla. Yliopiston järjestämälle Hollannin kielikurssille en lopulta päässyt osallistumaan sen hinnan ja suuren suosion vuoksi, mutta koska melkein kaikki Alankomaissa puhuivat parempaa englantia kuin mihin olin Suomessa tottunut, ei tästä viime kädessä ollut juuri haittaa. Kätevien junayhteyksien ansiosta pääsin matkustamaan helposti Alankomaiden sisällä, mutta jos olisin halunnut, matkustus esimerkiksi Saksaan tai Belgiaan olisi onnistunut lähes yhtä vähällä vaivalla.

Opiskelija-asuntojärjestön kautta vuokraamani asunto oli hinnaltaan kohtuullinen Suomeen nähden – 385 euroa kuussa – ja kaikkiaan siisti ja miellyttävä, vaikkei millään mittapuulla ylellinen. Järjestön käytäntönä on ilmeisesti syystä tai toisesta sijoittaa vaihto-opiskelijoita asumaan keskenään, ja yhteiskeittiössä liikkuessani tulin tutustuneeksi huonetovereihini eri puolilta Eurooppaa. Tässä ei tietenkään ollut mitään vikaa, mutta koin loppujen lopuksi hieman harmilliseksi sen, että vaihto-opiskelijoiden asuessa ja liikkuessa pitkälti keskenään tulin tutustuneeksi paikallisiin opiskelijoihin lähinnä satunnaisesti yliopisto-  ja liikuntakurssien kautta, omia tuutoreitani lukuunottamatta.

Kun olin tottunut siihen, että kaikki kursseihin liittyvät luennot ja materiaalit olisivat englanninkielisiä, ei opiskelu kohdeyliopistossa ollut lopulta kovinkaan erilaista kuin Suomessa: luennoille osallistuminen, muistiinpanojen teko ja ryhmätyöt sujuivat samaan tapaan kuin mihin olin tottunut. Nijmegenissä ollessani opiskelin psykologian ja sosiologian kursseja, jotka valitsin yliopiston verkkosivuilta löytämieni kuvausten perusteella. Suuri osa ulkomaisille opiskelijoille suunnatuista kursseista oli sellaisia, joiden aihepiiri vaikutti Suomessa suorittamieni opintojen perusteella tutulta, mutta mukana oli kursseja myös sellaisista aiheista, joita ei Tampereella juuri käsitellä, kuten psykofarmakologiasta ja elämänkaaren sosiologiasta; nämä olivat tietysti kaikkein mielenkiintoisimpia. Ainoa suoritustapoihin liittyvä yllätys oli ns. take home -exams, jotka korvasivat kahdella käymälläni kurssin yliopistolla tehtävät tentit – kysessä oli siis kotona tehtävä tavallista laajempi tentti, jolla luentomateriaalin käyttö oli sallittua. Hieman harmillisesti yliopiston kirjastosta oli hyvin vähän apua tarvitsemieni kurssikirjojen hankinnassa, mutta onnekseni suurin osa käymistäni kursseista oli sellaisia, joiden lukemiston sai suoraan opettajalta tai yliopiston tietokannoista.

Kaiken kaikkiaan vaihtolukukausi oli erittäin antoisa ja avartava kokemus, huolimatta siitä, että oleskelujaksoni oli suhteellisen lyhyt ja liikuin pääasiassa tutuissa yliopistopiireissä. Varsinaista kulttuurishokkia en muista missään vaiheessa kohdanneeni, vaikka muutama pieni arjen asia täytyikin opetella uudelleen. Uskon saaneeni vaihdosta sekä varmuutta että eväitä tulevaan, ja voisin takuulla nähdä palaavani Alankomaihin uudelleen joko opiskelun tai työn merkeissä.