Tätä sivustoa ei enää päivitetä. Tutustu Tampereen yliopiston uuteen Opiskelijan oppaaseen.

Matkakertomus:

Rijksuniversiteit Groningen, Groning, 31.08.2017 – 02.02.2018

Maa: Alankomaat
Kaupunki: Groning
Yliopisto: Rijksuniversiteit Groningen
Vaihtoaika: 31.08.2017 – 02.02.2018
Vaihto-ohjelma: Erasmus
Lähettävä yksikkö: Johtamiskorkeakoulu

Minulle oli jo alusta asti selvää vaihtoon hakiessani, että halusin lähteä juuri Hollantiin. Paikallinen kulttuuri oli tuttua jo, sillä olin käynyt maassa useamman kerran lomailemassa ja moikkaamassa kavereita. Lopulta päätin hakea Groningenin yliopistoon vaihtoon, koska se on kansainvälisestikin arvostettu yliopisto, jossa on tarjolla laadukasta opetusta sekä monipuolinen kurssitarjonta. Groningenia voisi kutsua myös yliopistokaupungiksi, sillä kaupungin noin 200 000 asukkaasta 25% on korkeakouluopiskelijoita. Voisikin todeta, että kaupungissa opiskelijoille on monipuoliset mahdollisuudet toteuttaa itseään sekä akateemisesti kuin vapaa-ajan vietonkin suhteen. 

Hakuprosessi sujui mielestäni helposti ja ongelmitta. Tietoa prosessin kulusta tuli hyvissä ajoin, ja kommunikointi Groningenin yliopiston vaihtokoordinaattorien kanssa oli mielestäni selkeää. Kurssitarjonta on laaja, mutta mielestäni sieltä oli helppo poimia sellaiset kurssit, jotka itseäni kiinnostivat. Opetuskielenä koko yliopistossa on englanti, joten myös paikalliset tutkinto-opiskelijat käyvät samoja kursseja kuin vaihtarit. Syyslukukaudella oli 2 periodia, joihin molempiin valitsin 2-3 kurssia. 

Asuin itse SSH:n Moesstraat 16- talossa. SSH on Alankomaalainen opiskelija-asunto säätiö, ja Groningenin yliopisto on varannut tietyn osan heidän taloistaan vaihto-opiskelijoiden käyttöön. Groningenissa kuitenkin selkeästi on pulaa asunnoista ja mikäli haluat saada SSH:lta asunnon niin on hyvä olla valmiina varaamassa asuntoa heti, kun ne tulevat heidän järjestelmäänsä varattavaksi. Syyslukukaudelle asunnot tulivat varattaviksi jo toukokuussa, milloin järjestelmä ruuhkautui niin pahasti, että se kaatui useamman kerran. Varauksen yhteydessä täytyy myös maksaa 2kk vuokra ja noin 200 euron suuruinen varausmaksu. Itse olin tyytyväinen omaan huoneeseeni ja taloon, joka on verrattain pienempi moniin muihin SSH:n taloihin. Asuntolassamme asui noin 40 vaihto-opiskelijaa, ja meistä muodostuikin hyvin tiivis yhteisö. Meno asuntolassa oli myös ehkä rauhallisempi kuin monissa muissa isommissa asuntoloissa, kuten esimerkiksi Kornoeljestraatissa tai Winschoterdiepissä. 

Kohdemaahan saavuin jo hieman ennen kuin lukukausi alkoi, mikä olikin hyvä, sillä pystyin rauhassa järjestelemään käytännön asioita. Tärkein asia, mikä jokaisen tulee Alankomaissa hankkia, on tietenkin pyörä. Itse päädyin vuokraamaan pyörän, koska vuokrasopimukseen kuului myös vakuutus pyörän rikkoutumisen tai varastamisen varalta, mikä on melko yleistä. Omien ja muiden kokemusten pohjalta sanoisin, että Swapfiets on vuokraamoista paras, luotettavin ja tämän lisäksi myös edullinen. 

Syyslukukauden alussa oli monenlaista tapahtumaa yliopiston puolesta. Oli tarjolla tutustumiskierroksia, opiskelijajärjestöjen esittäytymisiä ja lukuvuoden avaustilaisuus, jossa yliopiston johtaja toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi. Tutorointia oli myös tarjolla kauppatieteiden yksikön FEB:n puolesta. Näillä muutamilla tapauskerroilla tutustutettiin opiskelijoita yliopiston järjestelmiin ja käytäntöihin, sekä annettiin vinkkejä opiskeluun. Paikallisen ESN-järjestön puolesta on myös tarjolla Introduction Week, johon kannattaa osallistua. Tarjolla on kaikenlaisia hauskoja tapahtumia, joissa on helppo tutustua uusiin ihmisiin. 

Opiskelin suurimmaksi osaksi rahoitukseen ja laskentatoimeen liittyviä kursseja. Kurssit olivat mielestäni yleisesti mielenkiintoisia ja opetus laadukasta. Tosin työmäärä kursseilla voi yllättää, ja opiskelumetodit poikkeavat siitä mihin Tampereella on ehkä totuttu. Käytännössä kaikilla kursseilla oli luento ja harjoitukset kerran viikossa. Harjoituksissa monesti esiteltiin ryhmätöitä tai sitten opponoitiin muiden töitäSuosittelenkin olemaan alusta asti aktiivinen kursseilla, jos haluaa pysyä mukana. Osalla kursseista suurin osa oppimateriaalista koostui tieteellisistä artikkeleista, jotka olivat vapaasti saatavilla, mutta osalla kursseista käytännössä oli pakko ostaa kurssikirja, koska harjoitukset usein perustuivat kirjojen tehtäviin. Yliopiston kauppatieteiden yksikkö FEB sijaitsee Groningenin kaupungin pohjoispuolella noin 4 kilometriä keskustasta Zernike-kampuksella. Mielestäni kampus on hieno ja puitteet opiskelulle ovat kohdallaan. Myös yliopiston vanha päärakennus on itsessään jo nähtävyys, ja sen vieressä sijaitseva pääkirjasto on monille pääasiallinen lukupaikka. 

Yliopistolla on myös erinomaiset liikuntamahdollisuudet. Kannattaakin liittyä ACLO:n, joka on paikallinen opiskelijoiden urheiluorganisaatio. Urheilutarjontaa on valtavasti ja voit myös liittyä urheilukerhoihin. Mikäli haluat käydä salilla niin siitä joutuu kuitenkin maksamaan vielä erikseen. 

Elinkustannukset Alankomaissa ovat ehkä hieman alhaisemmat kuin Suomessa, mutta kovin suurta eroa esimerkiksi elintarvikkeiden hinnoissa ei ole, paitsi juomissa. Matkustaminen on halpaa, ja itse matkustelinkin vaihdon aikana niin paljon kuin aikatauluilta kerkesin. Flixbus on halpa ja hyvä tapa kulkea esimerkiksi Amsterdamiin, mutta kuljimme sillä myös mm. Pariisiin. Junalla pääsee myös suoraan mm. Schipholin lentokentälle, mutta ilman ryhmälippua se on bussiin verrattuna kallis. Lentomatkustaminen on myös halpaa ja helppoa, sillä lähes kaikki halpalentoyhtiöt tarjoavat lentoja Alankomaista. 

Kaiken kaikkiaan vaihtolukukausi Groningenissa oli mahtava ja antoisa kokemus. Yliopisto on erittäin kansainvälinen ja kaupungissa onkin suuri määrä vaihto-opiskelijoita. Parasta olikin päästä tutustumaan ihmisiin erilaisista kulttuureista, ja näkemään miten he toimivat eri tilanteissa. Yliopistolla on myös akateemisessa mielessä paljon tarjottavaa sinne lähteville vaihto-opiskelijoille, ja opiskelu voi välillä olla erittäin haastavaa. Tästä ei pidä kuitenkaan ottaa liikaa stressiä vaan kannattaa nauttia tästä upeasta opiskelijakaupungista kaikin puolin.