Sisältöön
tampereen yliopisto: täydennyskoulutus:
Täydennyskoulutus- ja kehittämispalvelutTampereen yliopistoTäydennyskoulutus- ja kehittämispalvelut
ETUSIVUYHTEYSTIEDOTIN ENGLISH

Ensimmäiset erikoistumiskoulutukset liikkeelle

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi erikoistumiskoulutusten toteuttamiseen avustuksia noin kolmellekymmenelle ohjelmalle. Tampereen yliopisto on mukana opetusalan, sosiaali- ja terveysalan sekä psykologian erikoistumiskoulutusten toteuttamisessa.

Yliopistot ja korkeakoulut saivat lisäksi OKM:n rahaa erikoistumiskoulutusten kehittämiseksi. Tampereen yliopisto koordinoi kunta-alalle suunnatun erikoistumiskoulutuksen kehittämistä. Lisäksi TaY on mukana taidealojen sekä viestinnän, median ja muotoilun erikoistumiskoulutusten kehittämisessä.

Erikoistumiskoulutus on ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistävää koulutusta korkeakoulututkinnon suorittaneille tai vastaavan osaamisen saavuttaneille.Erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettavaksi tarkoitettuja, jo työelämässä toimineille suunnattuja ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistäviä pitkäkestoisia koulutuksia.

Toteutettavat erikoistumiskoulutukset löytyvät Opetushallituksen rekisteristä

 
Tampereen yliopiston täydennyskoulutus
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
Ylläpito: webmaster@uta.fi
Muutettu: 29.1.2016 11.03 Muokkaa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi


KARVI-auditoitu HR Excellence in Research

YLIOPISTO
Tutkimus
Opiskelijaksi
Ajankohtaista
Yhteistyö ja palvelut
Yliopisto

AJANKOHTAISTA
Aikalainen
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampere3

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainvälisen koulutuksen keskus
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
Opiskelijan työpöytä

SÄHKÖISET PALVELUT
Andor-hakupalvelu
Uusi lainasi
Intra
Moodle (learning2)
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
TamPub
Office 365 webmail
Utaposti webmail
Wentti